sunnuntai, 3. kesäkuuta 2012

Työn merkeissä

 Ensimmäinen lomapäivä alkoi työn merkeissä Koska torstaina kaadettiin pihasta taas pari jättimäistä puuta,
pihani on kuin metsäsavotta. Puut piti kaataa naapurin pihalle ja niinpä suuntasin heti aamutuimaan siivoamaan naapurin nurmikkoa, kun en aikaisemmin ehtinyt. Oma piha  näyttää melko eksoottiselta... Sen siivoamisessa ei ole mitään mahdotonta hoppua; sateen alkaessa siirryin sisätiloihin ruuanlaittoon. Mies ei malta lopettaa ulkohommia, puuhommat kun ovat hänen lempipuuhaansa.

Nyt on mukava viettää sunnuntai-iltapäivää kutoen sukkaa. Katsokaapa kuinka onnistuneen takkaonnittelukortin sain!

Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille, uskotaan, että vielä se aurinkokin paistaa lämpimästi, vaikka tällä hetkellä täällä tulee vettä kuin aisaa ja lämpötila on vain 9.

lauantai, 2. kesäkuuta 2012

Hyvää lomaa ja Onnea!

Hei! Olen Hoitaja Pupu. Valmistuin juuri Porin  WinNovan eläinyksiköstä lähihoitajaksi. 
 Vaikka juuri valmistuin, niin töitä piisaa heti alkuunsa. Menen heti maanantaina auttamaan mummuja ja pappoja Merikarvialle. Vaikka olen nuori, minusta on kiva työskennellä vanhusten kanssa.  Meillä nuorilla  on energiaa vaikka muille jakaa!
Silti, joskus töiden jälkeen väsyttää. Silloin on hyvä kellahtaa kumoon ja nostaa väsyneet jalat ylös ja nauttia vapaapäivästä. Mutta tänään juhlin!

Onnea puputytölle ja kaikille muillekin, jotka valmistuvat ja heidän läheisilleen!

Ja oikein hyvää lomaa kaikille lomansa aloittaville ja voimia niille, joiden lomaan on vielä aikaa. Minun lomani alkoi juuri äsken!

perjantai, 1. kesäkuuta 2012

Pauliina

Tämä nalle muutti uuteen kotiin tänään, sen sai lahjaksi ja kiitokseksi hyvä ystäväni ja työparini Paula, jonka kanssa yhteistyömme  sujuu ihan mahdottoman hyvin ja onpahan hän ollut muutaman päivän ihan sijaisenanikin ja pärjännyt. Nallen nimi on Pauliina, koska oppilaat keksivät minulle Aulille ja Paulalle yhteisnimen Pauli! Nallen vaatteissa on Paulan lempiväriä.
 Myös minä sain Paulalta ihanan lahjan. Näin lukuvuoden päättyessä on mukava muistaa ja kiittää. Siitä tulee hyvä mieli, kumminkin päin. Kiitos vielä kerran, Paula.

tiistai, 29. toukokuuta 2012

Neiti Nalle

Hei, olen Neiti Nalle ja kävin jo aamutuimaan nauttimassa uudesta kesäaamusta.
Minulla on ihan uusi sininen kukkamekko. Suojaan sitä kuitenkin esiliinalla, koska minulla on niin paljon puuhaa.

Tämän nallukan sovelsin ohjeista, jotka olen ostanut täältä. Olen vallan ihastunut näiden neulomiseen. Näitä on tulossa vielä muutama lisää.

Minullakin on paljon puuhaa. Koulun viimeinen viikkoa on menossa ja melkein koko luokka on pakattu muuttolaatikoihin. Myös piha vaatii osansa ja illalla olen ollut väsynyt. Blogit ovat jääneet vähälle, mutta ensi viikolla tilanne on toinen: lomailen!

                     Hyviä toukokuun viimeisiä päiviä kaikille ja kesäistä kesäkuuta!

sunnuntai, 27. toukokuuta 2012

Ihmeellisiä sunnuntailöytöjä

 Tänään pihasta, ison lehtikuusen alta, löytyi linnunpesä. Enpä ole tämmöistä ennen nähnytkään. Tietääkö kukaan, mikä lintu tekee itselleen savipesän, ainakin se siltä näyttää?
                                  Kaikinpuolin taitavaa työtä ja varsinkin nokalla tehdyksi!
 Mies teki löydön myös. Välikatolta purun seasta piipun eristyshommissa löytyi hieno kukkalauta, suoraan  70-luvulta. Siivottuna varmaan ihan käypä, vaikkapa terassille. Tämä on teakia.
                   Lemmikkien joukosta löysin valkoisia lemmikkejä, ennen en ole tälläisiä nähnyt.
Viimeinen löytö ei minua yhtään ilahduttanut. Jättibalsamikasvusto on aivan mattona yhdessä pihan nurkassa. Näistä kyllä haluan heti eroon ja ihmettelen mistä ihmeestä niitä on tullut ja noin paljon! Näitä alan kyllä hävittämään välittömästi! Onkohan näistä kenelläkään kokemusta ja varsinkin siitä miten niistä pääsee eroon. En halua, että pihani peittyyy näihin.